Raportti Eke Golfin klubitalolta ja kentältä

 

Raportti Eke Golfin klubitalolta ja kentältä 13-04-2022

 

Hei kaikki golfin ystävät!

Kevät on yrittänyt urhoollisesti saada lunta ja jäätä sulamaan viimeisen kuukauden aikana. Samalla kalenteria katsoessa voi silti todeta, että
meidän pitäisi olla jo hieman lähempänä kesää. Valitettavasti meidän täytyy kyllä sinnitellä vielä muutama viikko, ennen kuin voimme
aloittaa golfin pelaamisen täysillä. Ehkä hyvä näin, sillä tänä vuonna edessämme on uusia haasteita. Sama henkilökunta, joka on aiempina
vuosina hoitanut kenttää, pyörittää tämän lisäksi myös klubitalon toimintoja. Olemme kuitenkin vahvistaneet henkilökuntaamme uusilla avustajilla.
Pro-toimintoamme hoitaa entuudestaan tuttu Alan Parry. Hän toimii myös caddiemasterina, vastaa kilpailuista ja hoitaa golfiin liittyviä asioita.

Tänä vuonna samat kasvot nähdään useammissa uusissa työtehtävissä kuin aikaisempina vuosina, joten toivomme mahdollisimman hyvää
yhteistyötä ja ymmärrystä teiltä kaikilta. Voitte silti olla varmoja, että yritämme tehdä parhaamme kentän eteen.
Tavoitteenamme on entiseen tapaan olla ”piirun verran parempia”.

Viimeiset palaset kerhotalon toimintojen suhteen alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen, mutta vielä on etsinnässä keittiön puolelle
henkilökuntaa, eli tarvetta olisi yhdelle kokille/keittäjälle tai muulle vastaavalle. Näyttää siltä, ​​että tämän ammattiryhmän edustajista on pulaa tällä
hetkellä, joten jos joltain teistä lukijoista löytyisi ratkaisu asiaan, olisimme erittäin kiitollisia. Alkoholituotteiden tarjoilulupa on lisäksi viivästynyt,
ja tälle allekirjoittaneet eivät valitettavasti voi yhtään mitään. Lupa saadaan toivottavasti pikimmiten.

Kentän kunnosta ei vielä saa oikein selkeää kuvaa, koska lumi peittää edelleen valtaosan kentän eri alueista, ja vain metsäalueet alkavat olla paljaina.
Koneistomme huolto on jo viime metreillä, ja kenttäalueiden kevätsiivous ja -raivaus etenee päivä päivältä. Ykkösgriini on ainoa, joka on ollut lumeton
jo viikon, joten se peitettiin harsoilla ruohon kasvun edistämiseksi. Kaudelle on tulossa uutta konevarustusta: uusi karheikkoleikkuri ja väyläleikkuri
tilattiin syksyllä 2021. Samalla hankittiin käytetty viherleikkuri varaleikkuriksi kuluneen koneistomme vahvistukseksi.

Nämä hankinnat ovat ilahduttavia ja tulevat todella suureen tarpeeseen, mutta tässä ei nyt kuitenkaan mennyt niin kuin "Strömsössä".
Väyläleikkurin piti saapua meille huhtikuun aikana, mutta maahantuoja ilmoittikin helmikuun alussa, että Jacobsen saa sen toimitettua vasta heinäkuun
lopussa tai pahimmassa tapauksessa ei ollenkaan tämän vuoden aikana. Tämä tuli meille suoranaisena pomminiskuna, koska meillä ei tällä hetkellä ole
yhtään käyttökuntoista väyläleikkuria. Maahantuoja on onneksemme luvannut yrittää löytää ja toimittaa korvaavan leikkurin odotusajalle.
Tehtaan tuotantovaikeudet liittyvät tietysti korona-aikana ilmaantuneeseen laajaan komponenttipulaan. Tämän lisäksi olemme saaneet tiedon, että
ruohonleikkureita rakennetaan noin 300 kpl/vuosi, ja vuoden 2022 aikana tehdyt tilaukset voidaan toimittaa aikaisintaan 2023–2024. Onneksi sentään
karheikkoleikkuri on valmiina odottelemassa toimitustaan maahantuojan varastossa Suomessa.

Järjestämme mahdollisesti talkoopäivän tässä kevään aikana, mutta palataan siihen sitten hieman myöhemmin.

Päätämme raporttimme viime vuoden tapaan Ledinin sanoihin:

’Man får ta dagen som den kommer...’ (Otetaan päivä vastaan sellaisena kuin se tulee...)

Hyvää pääsiäistä ja aurinkoisia kevätterveisiä,
Mikaela ja Tommen

IMG 8320

Aikainen aamu sesonki 2021